Vetoomus Gashaw Khaleel Hamadin perheen puolesta

Recent news

Viesti Li Andressonilta facebookissa

Li Andersson- Sisäministeri Orpo on nyt pyytänyt Maahanmuuttovirastolta selvityksen irakilaisperheen tilanteesta, josta tänään kerrotaan laajasti Helsingin sanomissa. Kyse on perheestä, jossa isä on saanut turvapaikan, mutta nyt Maahanmuuttovirasto on tehnyt käännytyspäätöksen, joka koskee äitiä ja perheen kolmevuotiasta lasta. Suomeen jäisi isän lisäksi perheen kolme kuukautta vanha vauva. Tapaus on järkyttänyt ihmisiä laajasti - syystä. Perheen hajoittaminen tällä tavalla ei ole kenenkään etujen mukaista ja todella epäinhimillistä politiikkaa. Samalla on syytä huomioida sitä, mitä Maahanmuuttovirasto omissa kommenteissaan on painottanut: he ovat vain noudattaneet lakia. Suomen voimassa oleva turvapaikkalainsäädäntö ja sen tulkinta on jo tällä hetkellä todella tiukkaa. Perheenyhdistämisestä on jo aikaisempina vuosina tehtyjen tiukennusten seurauksena tullut mahdotonta monelle. Tämä suomalaisen maahanmuuttopolitiikan todellisuus ei näy missään, kun mediamme täyttyy huomiohakuisilla otsikoilla "pakolaistulvista". Tätä jo valmiiksi tiukkaa lainsäädäntöä ollaan nyt tämän hallituksen myötä muuttamassa vielä tiukemmaksi. Humanitaarisen suojelun kategoria poistettiin ulkomaalaislaista, jonka seurauksena vuosia Suomessa olleiden ihmiste tulevaisuus muuttui kertaheitolla täysin epävarmaksi. Perheenyhdistämistä ollaan vaikeuttamassa entuudestaan laajentamalla vaatimukset turvatusta toimeentulosta. Kenen ministeriö vastaa näistä lakimuutoksista? Petteri Orpon johtama sisäministeriö. Joten on toki hienoa, että ministeri nyt haluaa selvityksen tämän yksittäisen perheen tilanteesta, mutta valitettavasti tämä näyttää lähinnä mediapeliltä, kun hän samaan aikaan ajaa läpi uudistuksia jotka huonontaa tilannetta entuudestaan - tuhansille perheille." Adressi http://www.adressit.com/aitia_ja_kolmevuotiasta_samaa_ei_saa_kaannyttaa_suomesta on keräänyt jo yli 12 000 nimeä muutamassa tunnissa! Laki turvapaikan hakijan tulorajasta on poistettava. Tätä vetoomusta ylläpidetään kunnes tämä törkeä laki on kumottu.

Viivi Ahola
5 years ago